16. marraskuuta 2012

Pyöreä pöytä (1:12), teko-ohje

Kuva: © Marja-Leena Kirjonen
Jasmine on tullut koulun jälkeen tapaamaan Allia. Muuton takia Allin huusholli on vielä alkuvaiheissaan ja muuttolaatikoita on joka puolella. Olohuoneessa on uusi puuvalmis pöytä ja Jasmine kokeilee heti istumista sen ääressä.
– Mun pitää vielä maalata ja lakata se. Tilasin puuosat valmiina tuolta meidän teknisentyön opettajalta. Opettajien palkat eivät ole hääppöiset, joten pitää olla monessa asiassa omatoiminen, Alli kertoo hymyillen. – Minulla on toisenkin pyöreän pöydän osat tuolla valmiina. Haluatko, että näytän, miten tein tuon pöydän?
Ja tottakai Jasmine halusi. Ehkä hän voisi tehdä itselleenkin tuollaisen pöydän. Yhdessä he menevät puutyöluokkaan, missä on monenlaista sahaa, höylää ja muuta vekotinta.
– Tämän pöydän tekeminen on hyvin yksinkertaista. Tarvitaan vain yksi jättiläistenmaan lankarullan pohja ja pari erikokoista ympyrän muotoon leikattua puulevyä tai tähdenmuotoon leikattu puulevy jalustaksi, Alli selittää. – Myös vaneri tai kovalevy käy, tai paksu kartonki tai puupahvikin aivan hyvin. Minun pöytäni ainekset ovat tässä: 

Kuva: © Marja-Leena Kirjonen
– Lankarullan korkeus on noin 5 cm, pöytälevy ja tähti ovat noin 4 mm paksua puulevyä. Pöytälevyn halkaisija on 8 cm ja tähden halkaisija on noin 5 cm. Jos pöydästä haluaa korkeamman pöytälevyn alle voi liimata pienen puulevypalan. Alli on nostanut kaikki osat Jasminen eteen. 

– Oma jatkopöytäni siellä olohuoneessa on noin 7 cm korkea ja uusi maalaamaton pyöreä pöytäni on vain noin 6 cm korkea, mikä ei minua yhtään haittaa. Tästäkin pöydästä tulee noin 6 cm korkea, jollei laiteta pöytälevyn alle hiukan korotusta jostain puupalasta. Alli nostaa esiin kaksi jalusta osaa:

Kuva: © Marja-Leena Kirjonen
– Jalustassa voi käyttää kahta tapaa, pyöreää tai tähdenmuotoista osaa. Aion tehdä vielä toisen pöytän, jonka jalusta on pyöreä. Jalustatähden halkaisija on siis noin 5 cm ja käytän toiseen pöytään kuitenkin vain halkaisijaltaan 4 cm:n kokoista ympyrän muotoista jalustapalaa. Kyllähän näitä kokoja voi hieman muunnellakin. Korkeuttakin voi säädellä liimaamalla kaksi pienempää lankarullaa päällekkäin, jotta korkeutta tulisi vaikkapa tuo 7 cm. Ideahan tässä on helppo toteuttaa. Ja jos puulevy on hieman paksumpaa kuin 4 mm, ei sekään haittaa. Ohuempia levyja voi liimata vaikka useamman päällekkäin.

Jasmine on kuunnellut kiinnostuneena Allin selitystä.
– Voi saanko liimata tuon Sinun toisen pöytäsi valmiiksi?, hän kysyy innoissaan. 
– Sinulla ei ole työvaatteita, mutta mikäs siinä. Varo, ettet sotke itseäsi liimaan! Alli nauraa.

Kuva: © Marja-Leena Kirjonen
– Nämä kaikki osat ovat puuta, joten voit käyttää mitä liimaa haluat, mutta kuumaliimapistoolilla osat pysyvät hyvin koossa samoin muilla ei-vesiliukoisilla liimoilla. Erikeeper-tyyppisellä liimalla kannattaa liimata pahvi ja paperimateriaalit yhteen ja varsinkin lasten kanssa työskennellessä, Alli neuvoo Jasminea.

Kuva: © Marja-Leena Kirjonen
Jasmine alkaa reippaasti koota pöydän osia yhteen. Ensin hän liimaa jalustan, jossa on jo valkoinen pohjamaali, paikoilleen. Ja sitten pöytälevyn. Koska osat on liimattu kuumaliimalla, se kestää heti liikuttelua ja he kantavat samantien pöydän opettajan asuntoon.

Kuva: © Marja-Leena Kirjonen
– Kerro minulle, milloin maalaat pöydät valmiiksi, pyytää Jasmine. Haluan tulla katsomaan! Alli lupaa, mutta arvelee, ettei ehdi kuin aikaisintaan seuraavalla viikolla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Rakastan kommentteja. Ne todella kirkastavat päiväni. Kiitos paljon ajastasi ja ajatuksistasi! Anonyymi, laitathan nimimerkkisi!