29. joulukuuta 2012

Statussymboleita ja terapiaa

La 29.12.2012

n. 1910–1920
Luin mm. Wikipediasta, että nykyiset nukketalot ovat 400 vuoden takaisten "kaappitalojen" jatkumoa, eivät siis pelkästään lastenjuttuja. Aikanaan vain harvat rikkaat omistivat niitä Englannissa, Hollannissa ja Saksassa. Ne olivat arkkitehtonisesti yksityiskohtaisia ja vain aikuisten käytössä. Huonekalut olivat kisälli- tai mestarinäytteitä ja kaikenkaikkiaan statussymboleita vähän samaan tapaan kuin kirjat ovat olleet meidän omassa maassamme.

1948


Koska kaikki oli ennen käsityötä ja nimenomaan mestari- tai kisällinäytteitä, ymmärtää hyvin, ettei sellaisiin hienouksiin voinut millään kaikilla olla varaa. Sitäpaitsi tavallisilla ihmisillä ei ollut aikaa eikä työkaluja saati materiaaleja kaikkiin hienouksiin.

Teollistumisen myötä tullut massatuotanto on alentanut hintoja huomattavasti, niin että periaatteessa nykyisin melkein kenellä vain on varaa hankkia itselleen tai lapsilleen nukketalo. Tietenkin edelleen tehdään käsityönä kaikkia hienouksia, jopa minikoossa toimivia koneita ja nano-tekniikan yleistyttyä tilanne vain paranee. Nykyisin Led-valot ovat tuoneet helpotusta nukketalojen valaisemiseen, mikä ei ennen ilman muuntajan käyttöä ollut lainkaan helppoa.

1920
Toisaalta jokainen voi nykyisin itse omilla käsityötaidoillaan rakennella ja valmistaa yhtä ja toista, mikä sekään ei vuosikymmeniä, ainakaan vuosisatoja sitten ollut mahdollista. Nykyisin on saatavana melkein mitä materiaaleja vain ihan jokaisen käyttöön, samoin kuin erilaisia työkalujakin. Tietysti kaikella on hintansa niin materiaaleilla kuin työkaluillakin, mutta periaatteessa useimmat asiat ovat jokaisen ulottuvilla.
1900
Kädentaidot eivät ole olleet kovin arvostettuja viime vuosikymmeninä, mutta nykyisin on käsityö alkanut saada uutta arvostusta. Muistan hyvin ajat jolloin mikään ei oikein saanut näyttää "omatekemältä", nyt sen sijaan halutaan käsintehdyn näköisiä asioita.



Henkilökohtaisesti pidän eniten tavallisista nukkekodeista. Palatsien hienot antiikkihuonekalut ja prameus eivät oikein innosta minua. Olen ehkä itse liian boheemi sellaiseen ympäristöön. :)



Minusta on rentouttavaa puuhailla nukketalojen kanssa ja valmistaa niihin yhtä ja toista sopivaa esineistöä. Se on terapeuttista ja hauskaa.