21. joulukuuta 2012

Nukkelan kylässä leivotaan taikataikinasta

Pe 21.12.2012

Kuva: © Marja-Leena Kirjonen
Nyt tehdään taikataikina ja leivotaan joulupullaa, sanoi Elsa ja niin otettiin esille tarvikkeet:
vehnäjauhoa, suolaa, ruokaöljyä ja vettä.

Elsa käänteli keittokirjan sivuja ja totesi, että ohjeita oli useammanlaisia:
OHJE 1:
6 dl vehnäjauhoja
3 dl suolaa
3 dl vettä
2 rkl ruokaöljyä
(elintarvikeväriä)
OHJE 2:
3 dl jauhoja
1dl suolaa
Lasillinen vettä
OHJE 3:
0,5 l vettä
n.3 dl suolaa
n.1,3 ltr vehnäjauhoja
20-30 tippaa ruokaöljyä
Perusperiaate on 2 mittayksikköä jauhoja, yksi mittayksikkö suolaa ja noin yksi mittayksikkö vettä.
Kaikki eivät laita öljyä. Hyödynnä vanhat vehnäjauhot ja myös ruisjauhot käyvät. 
Värjäykseen käy punajuuri, puolukka, mustikka, mausteet ym. Myös vesiväri käy, liota väri ensin veteen. Voit tehdä väriä myös esim. kreppipaperista veteen liottamalla. Elintarvikevärillä voi värjätä taikinan halutun väriseksi. Jauhemainen väri kannattaa sekoittaa veteen.
Muovikäsineitä on hyvä käyttää taikinaa vaivatessa, jos käyttää värejä, etteivät kädetkin värjäänny. Muovailtaessa väri ei kuitenkaan enää tartu käsiin. Uunissa väri haalistuu, samoin paistettaessa väri muuttuu. 
Sekoita suola jauhoihin. Lisää vesi ja öljy. Sekoita hyvin taikinaksi. Tai liota suola kiehuvaan veteen. Anna jäähtyä. Vaivaa jauhot vatkaimella joukkoon. Lisää öljy. Anna taikinan seistä vähintään seuraavaan päivään huoneenlämmössä ilmatiiviissä astiassa.
Taikinan kannattaa joka tapauksessa aina antaa tekeytyä muutama tunti.
TYÖSKENTELY:

Pintaan voi painaa erilaisilla kuvioita esim. lehdillä ja leimasimilla voi koristella valmiiksi kuivuneita leipomuksia. Halkeilevaa pintaa voi kostuttaa työskennellessä.

Aidonnäköisiä leivonnaisia saa voitelemalla työt ennen uuniin laittamista munankeltuaisella ja ripottelemalla päälle unikonsiemeniä tai raesokeria. Myös metallikoukut ja -langat voi laittaa työhön ennen uuniin laiittamista.

Taikina kuivuu nopeasti, joten se kannattaa säilyttää muovipussissa, jos ei heti tee kaikkea. Pidä jääkaapissa. Pilaantuu kyllä, jos säilytys on liian pitkä.

KUIVATUS JA KYPSENNYS:
Laita uuni aluksi 50 asteeseen noin tunniksi ja nosta lämpöä vähitellen 150-175 asteeseen, paista kolme tuntia, sammuta virta ja jätä työt uuniin yön ajaksi.
Tai kuivata 100–125 asteen lämmössä noin tunnin verran tai anna kuivua sellaisenaan muutamia päiviä.    
 Leipomukset voi siis myös paistaa paistinpannulla.
Tai laita uuniin 200 asteeseen 10 minuutiksi, käännä ja anna vielä olla 10 minuuttia 200 asteessa.
Valmista saat myös paistamalla 2 ja 1/2 tuntia 120 asteessa.
VIIMEISTELY:

Maalaa pinta vesiväreillä ja laita vaikka läpinäkyvää kynsilakkaa suojaksi tai lakkaa spray- tai huonekalulakalla tai maalaa askartelumaaleilla. Voit myös käyttää liimaa ja hileitä, helmiä ym. koristeluun.

Elsa ei halunnut vihreää pullaa eikä punaistakaan saati sitten sinistä, joten he eivät laittaneet osaan taikinasta elintavikeväriä. Muuten he tekivät hiukan erivärisiä taikinoita pienet määrät.

Mitä nämä Koiramäen asukit leipoivat, selviää myöhemmin. Nyt hyviä leipomishetkiä kaikille asiasta innostuneille!