24. tammikuuta 2013

Uusia asukkaita

To 24.1.2013

Kolme uutta asukasta tuli tammikuussa Nukkelan kylään. He saapuivat suoraan kirpputoreilta ja olivat tullessaan aika alakuloisella mielellä. Pupu ja kissa olivat tutustuneet samalla kirpputorilla ja saaneet siellä olla oikein hyllyllä, mutta norsu oli toisella kirpputorilla saanut maata melkein alimmaisena sekaisessa ja pölyisessä laatikossa kaikenlaisten tavaroiden joukossa.

Kuva: © Marja-Leena Kirjonen
Onneksi Marja-Leena, joka on päävastuussa Nukkelan kylän toiminnasta, oli tammikuisilla kirpputorireissuillaan huomannut heidät ja tuonut mukanaan Nukkelan kylään.

Oltuaan Nukkeklinikan ensiavussa pikaisessa puhdistuksessa pahimmista pölyistä kaverukset siirtyivät Nukkelan kylän tohtorin vastaanottohuoneeseen. Siinä  he sitten odottavat lisätutkimuksiin pääsyä.

– Minua on aina sanottu Mirkuksi, kissa sanoi norsulle.
– Minä olen Tom, töräytti Tom oman esittelynsä. Pupua arasteli ympäristoä niin paljon siinä odotustilan sohvalla istuessaan, että tuskin sai sanottua omaa nimeänsä ja sanoikin sitten sen niin hiljaa, ettei norsu, vaikka istui siinä ihan vieressä, oikein saanut selvää pupun sanoista.
– Se on Tuisku, naukaisi Mirkku, joka oli jo oppinut tuntemaan pupun kirpparilla. – Kyllä minuakin tämä uusi ympäristö oudostuttaa, Mirkku lisäsi ja nuolaisi poskeaan, josta ihoa oli hiukan nirhaantunut pois.
– Hauska tutustua, töräytti Tom.
Samassa sairaanhoitaja Mailis toi kaveruksille isot mukilliset höyryävää kaakaota. – Nyt joudutte odottamaan jonkin aikaa, sillä tohtori on kotikäynnillä, hän sanoi.