10. helmikuuta 2013

Punontaharjoituksia

Su 10.2.2013

Eilen innostuin vihdoin kokeilemaan ideaa, jonka löysin Sirkan blogista Emilian kotona havumetsäntiellä.

Eli punoin Sirkan innostamana pari koria Nukkelan kylään. Isompi on kuvassa viittä vaille valmis ja pienempi vielä kesken.
Kuva: © Marja-Leena Kirjonen
Sain nimittäin äskettäin vihdoin laitettua säästöön pari muovista salaattiruukkua – aikaisemmin heitin ne aina pois, ja kolmaskin ruukku on jo käytettävissäni, koska siitä salaatit on melkein syöty. Ongelmana on tähän asti ollut pujotusnaru eli en oikein tiennyt, mitä pujotteluun oikein käyttäisin. Siksi nuo kaksi ruukkupohjaa olivat roikkuneet odottamassa, että tekisin niille jotain.

Nyt kun uudestaan katsoin noita Sirkan punontoja, huomasin, että melko tavallinen lankakin käy noihin juttuihin aivan hyvin, jopa paremmin kuin naru, jota nyt itse käytin.

En tullut kuvanneeksi muoviruukkuja, ennen kuin leikkasin niistä mustat sileät yläosat pois. Toinen ruukuista oli tavallista isompi.

Minulla sattui olemaan pieni vyyhti jotain narua, jonka olen ostanut ties koska. Luulin sitä paperinaruksi, mutta ei se ainakaan ihan tavallista paperinarua ole, koska se ei kastumisesta litraannu eikä katkeakaan helposti. Varmaan joku paksuhko pumpulilanka tai vastaava olisi kuitenkin näihin töihin parempi, koska ainakin tämä käyttämäni naru oli aika karkeaa ja kankeaa.

Kuva: © Marja-Leena Kirjonen
Isommasta ruukusta leikkasin heti suurimman osan sileästä yläosasta pois, mutta jätin melko leveän mustan reunan, jota yritin "kaunistaa" kiertämällä sen ympäri narua, mutta tulos on mielestäni ruma. Siitä tuli heti paremman näköinen, kun punoin siihen ristikkäisen kuvion:

Kuva: © Marja-Leena Kirjonen
Pienempään koriin jätin vain ohuen mustan reunan ylös ja leikkasin kaiken muun pois.

Kuva: © Marja-Leena Kirjonen
Oli myös keksittävä pujotukseen ratkaisuja, kun pujotus "ei toiminut" kauniisti joka toisessa kerroksessa siististi ali - yli - ali - yli kuten olisin halunnut. Tietenkään virheeltä näyttävä kohta ei lopulta haittaa, kun korit ovat käytössä Nukkelan kylässä esim. roskakoreina, hedelmäkoreina tms., vaikka tässä tekovaiheessa se minua harmittaakin. Täytyy seuraaviin punontoihin kehitellä parempia ratkaisuja.

Kuva: © Marja-Leena Kirjonen
Tässä uusi muoviruukku odottelemassa toimenpiteitäni:

Kuva: © Marja-Leena Kirjonen
Saattaapa olla, että jatkossakin säästän muoviset vihannesruukut!